Työskentelemme attoaineita tiimeissä viisi viikkoa.
Tiistai 25.10
Päivä alkoi sillä että tutuistuimme uusiin opettajiimme ja ryhmän jäseniin.
Sen jälkeen laadimme ryhmällemme säännöt ja teimme aikataulun.
Kävimme läpi millaisia tehtäviä teemme viiden viikon aikana ja iltapäivällä aloitimme
tekemään ensimmäisiä tehätivä.
Keskiviikko 26.10
Aamupäivästä teimme matematiikan tehtäviä. Emme tehneet niitä ryhmissä koska
jokaisella on erillainen tahti.
Sen jälkeen meillä alkoi äidinkieli ja teimme tehtäviä ryhmissä.
Iltapäivällä lähdimme etsimään yrittäjää koulun tehtävää varten.
Emme saaneet yrittäjää vielä mutta aijomme kyllä sellaisen saada.
Torstai 27.10
Aloitimme aamun fysiikalla ja ryhmämme kanssa tutkimme hiustenkuivaajan
toimintoja. Englannin tunnilla kuuntelimme kappaleen yhdessä luokan kanssa sen jälkee
rupesimme tekemään tehtäviä ja niitäkin teimme eri tahtiin. Iltapäivällä meillä alkoi ghd
koulustus. Opettelimme tekemään suoristus raudalla erilaisia kiharoita.
Perjantai 28.10
Aamu alkoi matematiikan tehtävillä.
Sen jälkeen teimme koko loppu päivän yhdessä ryhmä työtä
jossa piirsimme ihanne asiakaspalvelijan jolle suunnitellaan vaatteet,hiukset,silmät jne...
perjantai 28. lokakuuta 2016
tiistai 25. lokakuuta 2016
Painetut laineet
Tässä kuva minun tekemistä painetuista laineista.
Painetuissa laineissa käytetään vain vettä ja kampaa jonka, jälkeen voi laittaa klipsuilla kiinni osia jotta hahmottaa laineet. Sen jälkeen laitetaan hiukset lämmitys koneeseen jonka jälkeen ilmeestyy laineet jotka kammataan lopuksi.
Tämä työ oli todella vaikea en edes aluksi ymmärtäny ja hermot kävivät kovilla mutta kun hoksasin tekniikan niin se lähti ihan hyvin sujumaan.

tiistai 11. lokakuuta 2016
Lettikampauskoe harjoituspäälle
Tänään meillä oli lettikampauskoe. Meidän piti itse suunnitella oma lettikampaus jossa käytettiin kolmea eri lettitekniikkaa.
Tein taakse nutturan jonka jälkeen rupesin sivuilta ja päältä letittämään kalanruotolettiä, neliosaistalettiä ja normaalia kolmiosaista lettiä. Lopuksi viimeistelin kampauksen hiusöljyllä, hiuslakalla ja hiuskoristeella.

Miesten hiustenleikkaus
Hiusmallini oli Elias, tehtiin hänelle ananastyyppinen leikkaus, vedin saksi-kampatekniikalla takaosan ja yhdistin pääliosaan. Sitten otin sivut samalla tavalla, sen jälkeen rajasin koneella hiusrajat jonka jälkeen tarkastin ja lopuksi viimeistelin hiukset laittamalla niihin geeliä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)