perjantai 19. toukokuuta 2017

Minä parturi-kampaajan kurssin blogitehtävät

Kustannustehokkuus

Liikkeessä voisi esimerkiksi tehdä värin aikana värjätä kulmia ja ripsiä tai vaikkapa käsihoitoja tehdä. Jos värjäät asiakkaan hiuksia ja hiukset ovat kuivat värjäyksen jälkeen voit tehdä asiakkaalle hiushoidon.

Menestystekijät kilpailutilanteessa

Jos minulla olisi omaliike tekisin aina niin että kun on joku teemapäivä kuten joulu,äitienpäivä jne niin kampaukset olisivat edullisia ja että asiakas saisi kotiin jonkun kivan tuotteen mukaansa.

Tarjoilisin asiakkaille kahvia,mehua tai teetä ja keksejä kun väri tai permanentti aine vaikuttaa.

Asiakkaille tekisin myös kynsiä ja ripsiä.

Valoisa paikka johon asiakkaat tykkäisivät tulla panostaisin liikkeen ulkonäköön ja sisätiloihin.

Kestävä kehitys hiusalalla

Kaikenlaiset asiakkaat olisivat tervetulleita liikkeeseen.

Tärkeänä päämäränä on turvata tuleville asiakkaille yhtä hyvät tai jopa paremmat olosuhteet,toimintamahdollisuudet ja palvelut kuin nykyään.

Työturvallisuus myös työntekijöillä kuin turvallisuus asiakkailla on siistillä ja työympäristöllä taattu.